perjantai 25. tammikuuta 2013

Esittelyssä: 70-, 80- ja 90-luku Kamasetti

Pakko sanoa, että itse odotin tältä kamasetiltä paljonkin. Olen syntynyt itse 80-luvun puolen välin jälkeen, joten nuoruus on aika pitkälti vietetty 90-luvun loppupuolella. Minua on aina teini-iästä lähtien kiinnostanut niin musiikki kuin tyyli suuntauksenakin grunge. Lisäksi pienenä tyttönä muistan ihailleeni äitini 60-luvun ja 70-luvun vaatteita kesämökkimme ullakolla. Nyt myöhemmällä aikuisäillä olenkin poiminut omaan tyyliini usein monia vivahteita vuosikymmeniltä, joten voisi sanoa, että olen toisinaan kävelävä "vaatemuseo".

Täytyy sanoa, että ainoa missä tämä kamasetti petti omat odotukseni, oli hiusten ja tavaroiden vähyys. Hiuksissa olisi ollut mukava nähdä mm ne ihanat krepatut hiuspehkot sekä 70-luvulla villinneet afrot. Onneksi tuskaani helpottaa tieto siitä, että ne jotka eivät käytä kolmannen osapuolen ladattuja, voivat tuon tyyliset hiukset ladata sims3 storen kautta. Myöskin olisi ollut todella mahtavaa jos mukana olisi tullut muutamia sen ajan tyylisiä koruja.

Kouluarvosanoilla 4 - 10 antaisin tälle kamasetille 7 ½. Koska minua harmittaa todellakin se, että hiukset, jotka tulivat ei asusteiden kanssa olivat täsmälleen samat niin miehillä kuin naisillakin. Lisäksi tavaraa olisi voinut olla himpun verran enemmän. Jos vaan malttaa odottaa siihen, että tätä kamasettiä löytää vähän halvemmalla kannattaa odottaa siihen asti. Kokonaisuudessaan setti tuo muutamia todella hienoja asuja peliin, joita pienellä "uudelleen" värjäämisellä voi hyvinkin kuvitella, jopa nykynuorien päälle. 

Ja hei, kukapa noiden vuosikymmenten välissä syntynyt (ja varsinkin leffafriikki) ei haluaisi peliinsä legendaarista disco asua, joka vilahtaa John Travoltan päällä elokuvassa Saturday Night Fever ;)

Tässä vielä kuvapostaus perään:

Latausruutu on kivan värikäs ja hyvinkin discomainen
Seuraavat kaksi hiustyyliä tulivat sekä miehille että naisille ja ne löytvät hiuksista ilman koristeita


Nämä hiukset tuovat ehdottomasti mieleen edesmenneen Kurt Cobainin
Miehille tulleiden vaatteiden vähyys jäi myös osaltaan harmittamaan minua, joka tykkää pelailla miehillä paljonkin. Tässä eivät ole kaikki, mutta eipä tuosta mms päiodista taida puuttua montaakaan



Koko asujakin tuli, mutta en muistanut ottaa niistä kuvaa...

Muutama malli esimerkki siitä miltä nämä asut mahdollisesti näyttävät simien päällä


"Tunnetko jo sen discon jytkee tarttuvan...."
Mukana tuli myös kolme uutta musiikkikanavaa (saattaa olla, että nämä tulivat myös muillekin uusimman päivityksen myötä): Disco (luonnollisesti tuo discopallo), Rap  (kultaiset vampyyrin(?!) hampaat) ja Rock (kitara tähtien kanssa)

Naisten asusteelliset hiukset
Tämä olikin yllättävän näpsäkän näköinen hiustyyli vaikka aluksi epäilin
Saimme myös viisi uutta luomiväriä, itse tykkään paljonkin noista ylärivin kahdesta viimeisestä
Naisten yläosia oli muutamat ja täytyy myöntää, että ne olivat positiivinen yllätys



Nämä kaksi olivat omat henkilökohtaiset suosikkini
Naisten alaosat olivat aika "tavanomaisia" olisin ehkä toivonut ainakin yhtä hametta näihin 

Nämä farkkushorsit ovat mielestäni melkein samat kun jo yhdet aikaisemmin tulleet. Aikaisemmin tulleissa oli se ero, että ne olivat ehjät ja niissä oli jonkinlainen huivi vyönä, jos oikein muistan.

Naisten kokoasut olivat todellakin sellaisia mitä tulen käyttämään pelatessa. Ja ne ovat helposti muokattavissa hiukan  "nykypäiväisemmiksi" pienillä väri muutoksilla.






Tässä muutamia omia lemppareitani simin päällä

Kaksi eniten odottamaani naisten asua. JA KYLLÄ, oikean puoleisen saa myös liikuntasuksi \o/

Mukana tulleet tavarat... Niitä oli harmittavan vähän
70-luvun mies ja 90-luvun nainen... Ainakin yrittää olla
Tässä vielä kuvat simeistäni, jotka tein. Sisko ja veli, Mikael ja Mira Orvola.


Joitakin asuja tästä nyt varmasti jäi puuttumaan, mutta kannattaa myös vilkuilla Jade's Sims sivustoa, jonne tulee varmasti myös upeita kuvia kyseisestä kamasetistä.

3 kommenttia:

  1. Tätä mie oottelinki :)! Hauska nähdä miten toinen värjää ja käyttää samoja vaatteita pelissä. Hyvä esittely!

    VastaaPoista
  2. Oi, mielenkiintosta! En vaan kaikkia kuvia jääny niin tarkkaan tirhustamaan ku ostin just kamasetin eilen ja meen kohta testailemaan ;) Oon ite suuri 80-luvun fani, tai en nyt varsinaisesti fani mut tykkään siitä vuosikymmenestä ja joskus tuntuu et synty ihan väärälle vuosikymmnelle (-91) ku tää 2000-luvun musiikki on paikotellen ihan suolesta ja 80-luvulla se oli hienompaa. Siitä huolimatta kuuntelen vaan paria bändiä, jotka on loistanu myös 80-luvulla :D Onneks punk rock ei kadonnu täysin 90-luvun myötä...
    Anyway, kuhan käyn tsekkaamassa vähän tätä peliä ni teen itekii blogiini tästä jonkin postauksen :)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia molemmille.

    Jade: pakko sanoa sain hienoja uudelleen värjäysideoita sinun blogistasi :D

    Aada: Voin vain yhtä sinun sanoihisi. Oikeasti itsekin harvemmin tulee tykättyä ihan niin tykillä tosta 2000-luvun musasta kyllä ne "klassikko" biisit sieltä 80- ja 90-luvuilta löytyy. Odottelen innolla milaisen jutun teet ^^

    VastaaPoista