sunnuntai 6. elokuuta 2017

TS4 LC Laamaniemi Osa: 6

Heissan! Ilokseni sain huomata, että minulla on LC Laamaniemen osalta kiitettävästi kuvia otettuna. Ja tämä johtuu siitä, että olen todellakin edellä perheen kanssa, mitä taas osien julkaisuus tulee. Niinpä päätin käyttää ajan kun minulla ei vielä ole pelikonetta, niiden nettiin laittamiseen.
Jos muistan oikein kuvia on 9 tai 10 osaan asti valmiina. Koska kuvien pelaamisesta on KAUAN pyydän anteeksi, jos joitan pikku sanallisia virheitä tulee. Mutta pidemmittä puheitta jaksoon.




Viime jaksossa menetimme Larissan puolion Hannun ja tuo tapahtuma suisti paljon nuoreman Larissan henkisesti pois raiteiltaan. Myöskin perheen lapsista Anna on uskonut löytäneensä tosi rakkauden ja vaihtoi jopa lupaus sormukset poikaystävänsä Tuukka Tukiaisen kanssa.

Lapsista läheisin Larissalle on hänen biologinen kuopuksensa Amalia
Ja vaikka Larissa onkin jo henkisesti vahvempi kakkujen houkutus on edelleen liian suuri
Lapset ovat oikeastaan Laamaniemillä ne jotka pyörittävät perhettä. Larissa käy kyllä töissä ja tuo rahaa, mutta muuten hän oikeastaan syö ja nukkuu. Yksin on vaikeaa elää kolmen teini-ikäisen hirviön kanssa. Vaikka oikeastaan kaikki lapsista olivat suhteellisen helppoja, mutta nainen mielummin oli kakkujensa kanssa.

Hannu vierailee usein vielä perheensä luona. Amalia tahtoi selfien omaan Simbookiinsa.
Aadolf yrittää seurata isänsä jalan jälkiä kokkaamisessa. Oli lähellä ettemme menettäneet tätä tärkeää miestä.
Anna taas mielummin viettää aikaansa poikaystävänsä Tuukan kanssa.
Ja niinkuin aina aika rientää aivan liian nopeaa. Kolmosina syntyneet Aadolf, Anna ja Amalia olivat viimein saavuttaneet aikuisuuden kynnyksen. Niinpä oli aika viettää kolmoissyntymäpäivät. Eli kaikki kasvatettiin samalla kakulla ilman vieraita.

Ensin Aadolf
Sitten Anna
Ja lopuksi vielä Amalia
Tässä välissä on hyvä muistuttaa säännöistä, jotka pelaamisen alussa siis valitsin. Legacy challengen säännöthän löytyvät siis englanniksi ainakin täältä.

Periytymis lakini ovat siis pelissä seuraavanlaiset:

- Sukupuoli: Tiukka tasa-arvo; Perijä voi olla kumpaa sukupuolta vain, mutta sen täytyy olla vastakkaista sukupuolta kuin edellinen sukupolvi
- Sukulinja: Tiukka Perinteinen; Vain verisukulainen voi olla perijä.
- Perijä: Esikoinen; Vanhin (esikoinen) perii aina (muista Tiukka tasa-arvo laki)
- Laji: Suvaitsevainen; Lapsien lajilla ei ole mitään vaikutusta perimysoikeuteen (Sukupolvesta 6 lähtien, koska oli jo mennossa siellä asti kun tämä laki julkaistiin)

Näiden mukaan siis Laamaniemen sukua tulee jatkamaan kukas muu kuin Aadolf Laamaniemi.

Aadolf Laamaniemi
Aadolf on siis Larissan esikoinen ja koska hän on vastakaista sukupuolta kuin Larissa hän voi periä Laamaniemen suvun. Miehen tavoite on Intendentti, josta hän sai piirteen keräilijä. Muut piirteet Aadolfilla ovat: Nörtti, Ulospäinsuuntautunut, Tuittupää

Anna Laamaniemi
Anna on perheen keskimmäinen. Jos suvun aloittaja olisi ollut mies silloin Anna olisi ollut perijä. Mutta nyt häneltä meni se sivusuun, mutta naista tuskin haittaa tämä. Naisen tavoite on Bilehile, josta hän sai piirteen Seurallinen. Muut piirteet ovat: Ulospäinsuuntautunut, Hilpeä, Kunnianhimoinen

Amalia Laamaniemi
Henkilökohtaisesti ilman sääntöjä olisin jatkanut sukua Amalialla, sillä hän on minusta todella nätti. Mutta säännöt ovat sääntöjä :) Amalian tavoite on Yli-ilkimys, josta pamahti luonteen piirre Katala. Muut piirteet hurmaavalla nuorella naisella olivat: Ulkoilmasims, Paha, Synkistelijä

Lapsien kasvaminen sai Larissan muistamaan oman aikansa hupenemisen ja jälleen kerran hän alkoi menettää otteensa
Aadolf  viettää vapaa-aikaansa etsimällä ja keräilemällä, vielä hän ei ole mennyt töihin
Koska rahaa ja varaa oli. Ja ilmeisesti myös lapsoset halusivat omia huoneita oli Villa Laamanimeä aika taas hieman remontoida.

Kyllä siitä vielä joskus kartano tulee
Pikku hiljaa Aadolf alkaa etsiä mahdollista tulevaa puolisoa ja laajentamaan ystävä piiriään
Anna taas kuluttaa aikaansa edelleen urheilemalla lihoamisen pelossa. Samalla hän miettii myös suuria muutoksia.
Viimein Aadolf päättikin sitten mennä töihin. Työpaikaksi valittiin Teknologiaguru
Silloin tällöin naapurit käyvät kylässä ja eräänä iltana Aadolfia odottikin yllätys. Heidän ovellaan seisoi naapuri pariskunnan tytär, Olivia Spencer-Kim-Lewis. 

Kieltämättä miestä hiukan huvitti naisen pukeutuminen, mutta tämä pyysi naisen sisään
Olivia ja Aadolf juttelivat yö myöhään asti. Anna oli aistivinaan jotain noiden välillä
Ja ennenkuin nainen pääsi kotiin, Aadolf antoi tuolle myös hyvän yön suukon. Oman ensimmäisen ensi suudelmansa.
Sellaista tällä kertaa. Onko Olivia tuleva Rouva Laamaniemi? Mitä suuria suunnitelmia Anna hautoo? Kerkeääkö Larissa nähdä lapsenlapsensa? 

Ehkäpä jo seuraavalla kerralla saamme näihn vastauksen. Siihen asti Cherrysama ja Laamaniemet toivottavat hyvää alkavaa syksyä kaikille.

4 kommenttia:

  1. Olipa mahtava postaus! Oisi ihan huippua nähdä tätä tarinaa lisääkin :). Perheen lapet ovat todella mielenkiintoisia. He ovat kaikki erinäköisiä keskenään ja "omanlaisiaan" persoonia. Itselleni tuppaa syntymään vain samanlaisia lapsosia niin tämä ainakin kumosi sen teorian. Näköjään variaatiotakin esiintyy :)! Hauskaa myös sekin, että oot valinnu perijäksi vuorotellen miehen ja naisen. Se tuo tähän vielä lisää mielenkiintoa kun yleensä korostetaan vain naisperijöitä. On myöskin mukavaa kun olet tullut takaisin :)...

    - Jadeleine

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava huomata että entisiä lukijoita ja blogaagia on edelleen liikenteessä :)

      Poista
  2. Jee jatkoa! Mähän aloin simsblogeja sen verran äskettäin lukemaan, että en oo koskaan esim. venaillu tän blogin postauksia, mutta luen tästä välillä vanhempia postauksia😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hienoa, että olet löytänyt blogini ja mukava saada uusia lukijoita. Kävin vasta vierailulla sinin blogeissa ja hyvältä näytti :)

      Poista